BIG HARP GEORGE – Cut My Spirit Loose
(Blues Mountain #)
”Cut My Spirit Loose” on Big Harp Georgen viides levy ja se jatkaa edellisiltä kuultua tuttua linjaa, jota voisi parhaiten luonnehtia West Coast swing-bluesiksi. Tunnusomaisinta albumeille on miehen kromaattinen harppu, tyylitietoisten Bay Area -kitaristien (aikaisemmin mm. Charlie Baty ja Rusty Zinn) käyttäminen sekä erityisesti sanoitukset, joilla George ottaa vahvastikin kantaa monenlaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Levyn ainoa cover on Beatlesin She’s A Woman ja sen kuten muutkin kappaleet Big Harp George tulkitsee tiukasti harppunsa säestyksellä, jota vahva taustakööri hienosti tukee. Siihen kuuluvat tällä kertaa Chris Burns (koskettimet) ja Kid Andersen (kitara), basisti toimii Joe Kyle, Jr, rummuissa vaihtelevat Derrick D’Mar Martin ja June Core. Foniosasto hoituu Michael Peloquinin johdolla (Doug Rowan baritonisaksofonissa, Ed Morrison ja Jeff Lewis trumpeteissa ja Mike Rinta tuubassa), ja taustalaulajiakin löytyy liuta. Osansa saa myös Lulu Bisharat (Georgen koira), joka haukahtelee siellä täällä omat mielipiteensä kappaleista.
Levyn aloittava It’s Tuesday lähtee Andersenin kitaran ja Georgen kromaattisen soitolla reippaan swengaavasti liikkeelle. Pile Driving Samissä lauluduo Sons of the Soul Revivers eli James Dwayne ja Walter Morgan myötäilevät kivasti Georgen laulua, kun Andersen sooloaa rautalankakitaraa. Georgen äänen miellyttävä pehmeys tulee parhaiten esiin hitaissa kappaleissa, kuten Give Me The Dark, johon fonisektio, bassoviulu ja doo wop -taustainen mieskuoro muovaavat rauhallisen jatsahtavaa puoliviihdettä.
Levyn kolme instrumentaalia antavat erilaisia kuulokuvia yhtyeen soitannasta. Bustin’ Out liikkuu meksikolaisten rytmien maailmassa. Jump Abu Lula! on hauskan sekavaa ja musiikillisesti vaikeasti kohdistettavaa kolistelua. Kolmas instru Sunrise Stroll etenee mukavan keinuvasti Georgen, Kidin ja koko foniryhmän voimin nuotista seuraavaan, saaden aikaan iloisen tunnelman.
My Dog Is Better Than You on tyylikästä swengaavan jatsahtavaa West Coast -bluesia, johon Kid veivaa kitarastaan ihmeellisiä ääniä ja foniryhmä töräyttelee koko repertuaarinsa sekaan. Prince Of Downward Mobility on jotenkin iloinen ja hymyilyttävä kappale, joka kertoo siitä, miten elämän voi ottaa myös hiukan vähemmän vakavasti. Tämä tunnelma tuodaan esiin harpun, pianon ja kitaran sävelin.
Levyn helmiin kuuluu Behind The Eight Ball, joka on malliesimerkki hitaan maalailevasta bluesista. Siinä saadaan kuulla parasta Georgea, johon tunnelmaa luovat taustan rauhallinen piano, Kidin kaikuva kitara ja solistin kromaattisen itkevä harppu. Black Lives Matter -teemaan liittyvä Take A Knee tuo Andersenin akustisen kitaroinnin myötä mieleen lähinnä 1950-luvun Big Bill Broonzyn. Georgen harppu tukee tätä tyylillisesti ja Soul Survivorsin gospel-vokalismi taustalla luo oman ilmeensä kappaleeseen.
Levyn päättävä Captain Jack muistuttaa huiluosuuksineen irlantilaista kansanlaulua tai menneen ajan Jethro Tullia. Kai esitykseen joku sanomakin liittyy, se tosin ei itselleni kyllä auennut.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 4/2023)
